Apu

Kohtuullinenkin alkoholinkäyttö aiheuttaa pitkäaikaisia muutoksia kehossa


Pitkien pyhien aikana alkoholia saattoi kulua enemmän kuin tavallisesti – ja enemmän kuin pitäisi. Jos käyttö lipsui yli riskirajan, korjausliike kannattaa: alkoholinkäytön vähentäminen kohentaa terveyttä, parantaa unta ja lisää virkeyttä.
Kuvat iStock, Fotolia

Ei ole sattumaa, että juuri tammikuusta on tullut tipaton kuukausi. Pitkien joulunpyhien herkutteluun kuuluu monesti myös nestemäisiä nautintoaineita. Jos glögiä, olutta, viiniä tai konjakkia on kulunut enemmän kuin oli tarkoitus, omaa alkoholinkäyttöään on hyvä tarkastella viimeistään tammikuun alussa.

Suomalaiseen tapakulttuuriin kuuluu usein alkoholin nauttiminen juhlapyhinä. Joulunaika ja kesäloma näkyvät kulutuksessa selvinä piikkeinä. Juhlapyhinä alkoholinkäyttöön liittyy myös sosiaalista painetta, ja silloin myös keskivertokuluttaja saattaa lipsua helpommin riskikäytön puolelle.

Tammikuussa moni tekee hyviä päätöksiä ja aloittaa terveempiä elämäntapoja. Tässä ei ole mitään pahaa, päinvastoin. Vielä parempi, jos päätökset pysyvät pitkään.

– Raittiista kuukaudesta on hyötyä kaikille, käyttipä alkoholia vähän tai paljon, sanoo EHYT ry:n  neuvontavastaava Minttu Tavia.

Alkoholinkäytön pohtiminen tekee hyvää

Hyötyä on jo siitä, että pohtii omaa alkoholinkäyttöään. Jos kuukausi raittiina sujuu helposti, mieleen voi tulla tipattoman jatkaminen pidempään. Jos taas alkoholista pidättäytyminen on vaikeaa, on syytä pohtia omia tottumuksiaan syvällisemmin.

– Tipattoman kuukauden hyöty on myös se, että alkoholin sävyttämille sosiaalisille tilanteille tulee keksityksi vaihtoehtoja. Jos ei menekään kaverin kanssa viinille, voisiko mennä kävelylle? Tai korvata saunaoluen alkoholittomalla vaihtoehdolla? Minttu Tavia sanoo.

Jos haluaa vähentää alkoholinkäyttöään, kannattaa asettaa itselleen selviä rajoja: Juhlissa joka toinen lasi alkoholitonta juomaa. Ei ollenkaan alkoholihankintoja kotiin. Autolla juhliin – siis täysraitis ilta.

Missä menee riskikäytön raja?

Kohtuukäytöksi katsotaan alkoholinkäyttö, joka ei aiheuta terveydellisiä, sosiaalisia tai taloudellisia vaikeuksia. Yleensä käyttö on tällöin harvoin toistuvaa ja määrältään vähäistä ja humalajuominen on poikkeuksellista.

Riskikäytön rajat riippuvat iästä ja sukupuolesta. Myös paino vaikuttaa alkoholin imeytymiseen ja siten sen aiheuttamiin tilannekohtaisiin haittoihin: pieni vanha nainen humaltuu huomattavasti helpommin kuin nuori terve ja isokokoinen mies.

Vähäisen riskin raja kulkee työikäisillä miehillä 2 päiväannoksessa, naisilla 1 annoksessa – ja täysin raittiita päiviä pitää mahtua mukaan. Kohtalaisen riskin raja on miehillä 14 ja naisilla 7 annosta viikossa. Tällöin alkoholi aiheuttaa jo pitkäaikaisia muutoksia kehossa.

Korkean riskin taso on työikäisillä miehillä 23–24 annosta viikossa, naisilla 12–16. Näin runsas käyttö on jo hälytysrajalla, jolloin alkoholinkäyttöön pitäisi viimeistään puuttua.

Ikääntyneillä riskirajat ovat huomattavasti alhaisemmat. Yli 65-vuotiaan ei pitäisi juoda kerralla enempää kuin kaksi annosta eikä yli seitsemää annosta viikossa.

Moni kohtuukäyttäjä yllättyy

Apuna oman alkoholinkäytön seurantaan voi käyttää ihan perinteistä tukkimiehen kirjanpitoa. Yksi olutpullo tai pieni lasi viiniä vastaa yhtä annosta alkoholia. Monesti kohtuukäyttäjänä itseään pitävä voi yllättyä siitä, että juhlapyhien tai lomien aikaan nautitut päiväkaljat tai viinilasilliset kerryttävät kokonaissaldoa riskirajoille saakka tai niiden yli.

Älypuhelimenkin voi ottaa alkoholinkäytön seurannan avuksi. EHYT ry on tuottanut Ottomitta-nimisen sovelluksen, johon voi illan mittaan kirjata nauttimansa lasilliset. Sovellus on ainakin puolueeton laskuri: ei tule vahingossa kaunisteltua totuutta.

Ottomitta kertoo paitsi annosten määrän myös niiden kerryttämän kalorimääärn ja juodun alkoholin aiheuttamat kustannukset. Laskuri huomauttaa, kun olet ylittämässä kertakulutuksen rajan – se taas määräytyy suosituksista, jotka liittyvät ikään, sukupuoleen ja painoon.

Laskuri ei saarnaa, mutta huomauttaa, kun rajat ylittyvät. Se myös kannustaa: selvien päivien, viikkojen ja kuukausien määrä näkyy laskurissa.

Mikään sovellus ei tietenkään estä juomasta. Eikä laskurikaan muistuta, ellei sen käytössä ole rehellinen.

Positiivisia merkkejä on

Suomalaiset juovat edelleen humalahakuisemmin kuin monet muut eurooppalaiset kansat. Kulutuksen määrässä olemme eurooppalaista keskitasoa.

– Suomessa juodaan edelleen harvemmin mutta kerralla enemmän kuin niin sanotuissa viinimaissa. Toisaalta positiivisia merkkejä on: kokonaiskulutus on pitkään ollut laskusuunnassa, ja miesten humalajuominen on vähentynyt. Myös alaikäisten alkoholinkäyttö on aiempaa harvinaisempaa, neuvontavastaava Minttu Tavia sanoo.

Silti alkoholi on edelleen suurimpia yksittäisiä syitä työikäisten – sekä miesten että naisten –  kuolemien taustalla. Tapaturmaiseen alkoholimyrkytykseen tai alkoholiperäiseen sairauteen kuoli 2 300 suomalaista vuonna 2016.

Alkoholin haittavaikutukset, kuten krooniset sairaudet, tapaturmat ja työpoissaolot, koskevat huimasti suurempaa joukkoa. Pitkäaikaisten alkoholihaittojen riskiryhmään kuuluu 560 000 suomalaista. Se on 13 prosenttia meistä kaikista.

Yli puolet eli 58 prosenttia suomalaisista altistuu jatkuvasti joko pitkäaikaiselle korkealle alkoholihaittojen riskille tai vähintään kerran vuodessa rankan humalan aiheuttamille riskeille.

Haitat tulevat hiipien

Alkoholi on vähintään osasyyllinen hyvin moniin sairauksiin. Se lisää useiden syöpien ja muun muassa diabeteksen, sepelvaltimotaudin, rytmihäiriöiden sekä aivo- ja sydäninfarktin riskiä.

– Runsas tai pitkäaikainen alkoholinkäyttö vaikuttaa terveyteen lukemattomin eri tavoin. Moni vaikutus voi alkaa niin hiipien, ettei sitä välttämättä itse huomaa, sanoo A-klinikka Oy:n johtava ylilääkäri ja päihdelääketieteen työelämäprofessori Kaarlo Simojoki.

Alkoholinkäyttö moninkertaistaa kaatumisriskin, tuhoaa aivosoluja ja aiheuttaa muistihäiriöitä. Vaikka fysiikka muuten kestäisi, pitkään jatkuvasta juomisesta seuraa väistämättä, että maksan toiminta romahtaa.

Alkoholi vaikuttaa myös monien sairauksien hoitotasapainoon. Yhteisvaikutukset lääkkeiden kanssa aiheuttavat lisää ongelmia.

Näin alkoholi vaurioittaa terveyttäsi

Aivot ja keskushermosto

  • Lamaa keskushermostoa.
  • Heikentää monin tavoin päättelykykyä ja aloitteellisuutta.
  • Heikentää muistia ja älykkyyttä.
  • Lisää riskiä mielialahäiriöihin, muun muassa masennukseen ja pelkotiloihin.
  • Kasvattaa verenkiertohäiriöiden riskiä, mikä voi johtaa valtimotukoksiin eli infarkteihin.
  • Heikentää unen laatua myös pieninä annoksina.

Sydän ja verenkierto

  • Säännöllinen kulutus nostaa verenpainetta, ja sepelvaltimotaudin riski kasvaa.
  • Rytmihäiriöiden riski kasvaa.
  • Runsas kertakäyttö, kuten suomalainen viikonloppujuominen, saattaa lisätä sydäninfarktin vaaraa. Alkoholin raju kertakäyttö voi aiheuttaa kammiovärinää myös terveellä ja johtaa hengenvaaralliseen alkoholimyrkytykseen.
  • Runsas alkoholinkäyttö vaurioittaa sydänlihasta ja voi aiheuttaa vakavan sydämen toiminnanvajauksen.

Kuolemanriski

  • Alkoholi lyhentää elin­ikää.
  • Runsaasti alkoholia käyttävillä kuolemanriski on 2–3-kertainen.

Rinnat

  • Naisten rintasyöpäriski kasvaa alkoholinkäytön vuoksi puolitoistakertaiseksi. Myös kohtuullinen alkoholinkäyttö lisää syöpäriskiä.

Kädet

  • Kätevyys vähenee, kömpelyys lisääntyy.

Haima

  • Haimatulehduksen taustalla useimmiten rankka alkoholinkäyttö.
  • Haima erittää insuliinia, jota tarvitaan sokerin pilkkomiseen elimistössä. Diabeetikko voi käyttää alkoholia kohtuudella, kunhan muistaa sairautensa hoidon.
  • Myös kohtuullinen käyttö voi huonontaa diabeetikon hoitotasapainoa.

Maksa

  • Alkoholin runsas käyttö johtaa rasvamaksaan ja lopulta maksakirroosiin, joka on vakava ja parantumaton maksavaurio.

Ruoansulatuselimet

  • Alkoholi sisältää paljon kaloreita, joten se lihottaa. Lihominen altistaa muun muassa korkealle verenpaineelle ja lisää sydän- ja verisuonisairauksien sekä diabeteksen riskiä.
  • Alkoholinkäyttö lisää kaikkien syöpien riskiä,  mutta erityisesti suun, nielun, kurkunpään, ruokatorven ja mahan syöpien vaaraa.

Sukuelimet

  • Alkoholi häiritsee sukuhormonien toimintaa monin tavoin: naisilla alkoholinkäyttö heikentää mahdollisuutta tulla raskaaksi, ja miehillä se heikentää testosteronin tuotantoa.
  • Lisää eturauhassyövän riskiä miehillä.

Liikuntakyky

  • Pikkuaivojen vauriot aiheuttavat tasapainohäiriöitä ja vapinaa.
  • Suuret kerta-annokset moninkertaistavat tapaturmariskin.
Julkaistu: 20.1.2019