Sipoon Söderkulla ei ole enää samanlainen kuin Pertti Linnan muuttaessa sinne Sipoon Nikkilästä vuonna 1982. Söderkulla on yksi kunnan keskeisistä kasvukeskuksista, jonne kunnan rakentamista painotetaan kaavoituksessa yhä enemmän.

Taajamaan on rakenteilla asuntoja, ja keskustan tuntumaan on hyväksytty myös ison, 3 000 neliömetrin liikekeskuksen rakentaminen.

Söderkullan kukkulan kaavaviranomaiset ovat kuitenkin säästäneet rakentamiselta. Se on myös Pertti Linnan ”kotikukkula”, joka sijaitsee vain muutaman sadan metrin päässä hänen omakotitalostaan. Kukkula on 56,5 metrin korkeudella merenpinnasta. Sinne on helppo suunnistaa, koska sen laelle on pystytetty korkea tukiaseman masto.

Linna käy kotikukkulallaan kävelyllä lähes päivittäin. Sen lähiympäristöön hän on rakentanut seitsemän kivimonumenttiaan.

Kotipihassaan hän levittää alueen kartat auton konepellille.

– Tähän karttaan on piirretty vain neljä tornia. Meidän pitää kävellä sellaiset 500 metriä, niin olemme saaneet kahlattua rakennelmani läpi, hän kertoo.

Polku ylöspäin mutkittelee, mutta Linna ei väsy. Se on hänen tapansa lenkkeillä. Ensin noustaan kalliolohkareiden väliin luonnonkivistä rakennetut portaat.

– Tämä metsä on ainut viheralue lähistöllä sen jälkeen, kun asuntojen ja palvelujen rakentaminen on vyörynyt tänne. Tämä luonnonkaunis paikka on asukkaiden olohuone. Täällä käyvät koululaiset ja päiväkotilapset opettajiensa ja ohjaajiensa kanssa. Täällä myös suunnistetaan ja marjastetaan paljon.

Linna kiittelee vuolaasti kunnanisiä, jotka ovat jättäneet hänen kotikukkulansa virkistysalueeksi ja rakentamatta.

– Uskon, että tämä säilyy jatkossakin rakentamatta. Tuolla vajaan puolen kilometrin päässä on vielä 1980-luvulla käytössä ollut ja sen jälkeen hyvin maisemoitu Söderkullan avokaatopaikka. Sinne asutus tuskin leviää.

Kivimonumenttien rakentaminen kunnan omistamaan metsään ei kuulu jokamiehenoikeuksiin. Pertti Linna ei ole luomuksiaan varten erikseen lupia hakenut, mutta sanoo saaneensa rakennelmilleen jälkikäteen epävirallisen siunauksen.

Sipoon eläkkeellä oleva urheilutoimenjohtaja, nykyinen kunnanvaltuutettu Tom Sundbäck tuntee alueen, sillä hän on suunnitellut siellä kulkevat kuntoradat jo 1970-luvulla.

– Sain tietää rakennelmista vasta, kun ne olivat jo ilmestyneet maastoon. Ne soveltuvat oikein hyvin ulkoilupuistoon, enkä ole tehnyt mitään niiden purkamiseksikaan. Kukaan muukaan ei niitä ole kyseenalaistanut.

Sipoon rakennusvalvontapäällikkö Ulla-Maija Upolan mukaan rakennelmien korkeus ja koko ratkaisevat niiden luvanvaraisuuden, vaikka myös kuntakohtaisia eroja myöntämisessä on paljon.

– En ole näitä rakennelmia luonnossa itse nähnyt, joten minun on vaikea ottaa niihin kantaa. Aina on kuitenkin hyvä varmuuden vuoksi kysyä asiaa metsän omistajalta, joka tässä tapauksessa on Sipoon kunta.

Monumenteista ensimmäinen on taidokkaasti koottu umpinainen kivi-iglu, joka tuo mieleen myös jättimäisen kypärän. Sen päälle Linna on asettanut koristeeksi kultavärillä maalaamansa pyöreän kiven, joka saa rakennelman muistuttamaan kirkon kupolia.

– Piti maalata ja asentaa uusi kivi, kun joku vei alkuperäisen pois. Varas varmasti luuli paikkaavansa taloudellista tilannettaan, kun ei ymmärtänyt, ettei kivi ole oikeasti kultaa, Linna naurahtaa.

Kupoli on koottu tuhansista kivistä. On pakko kysyä, miten kivet pysyvät noin siistinä ja tiiviinä rakennelmana. Onko ne kiinnitetty toisiinsa liimalla?

– Kupoli pysyy koossa ihan painovoimalla. Mitään liimaa tai muutakaan kiinnikettä en ole käyttänyt. Eikä tässä ole edes sydänkiveä, jonka ympärille pienemmät kivet olisi asennettu. Kaikki ovat irtokiviä, ja rakennelma on purettavissa maan tasalle.

Rakennelmaan käytettyjen kivien tarkkaa määrää on mahdotonta arvioida. Linna kuitenkin uskoo, että niiden liikkeelle saamiseksi tarvittaisiin kaikki Söderkullan kartanon kulta-ajan 32 hevosta.

Paikallislehti Sipoon Sanomien jutun jälkeen ulkoilijat ovat osanneet tulla katsomaan Pertti Linnan luomuksia. Linna itse ei julkisuuteen ole pyrkinyt eikä siitä välittäisi, mutta hän kertoo mielellään lähes 20 vuoden urakastaan, kun metsässä kulkija kyselee.

Laajasta kiinnostuksesta kertoo myös se, että harmaana marraskuun torstaiaamupäivänäkin kivi-iglun luona seisovat äiti ja tytär, jotka ovat lähteneet etsimään Pertti Linnan kivimonumentteja.

– Olen asunut tässä lähellä kymmenen vuotta ja luin lehdestä jutun näistä torneista. Tulimme tänne, kun tytär sanoi, että nyt lähdetään katsomaan niitä paikan päälle, kertoo äiti Marja Siikavirta.

Tytär Soile Sikströmkin on tavallaan sipoolaisia, koska hän asuu Helsingin Karhusaaressa. Karhusaari kuului aiemmin Sipooseen, mutta se liitettiin Helsinkiin vuonna 2009.

– Elämäni helpoin muutto. Menin nukkumaan sipoolaisena ja heräsin helsinkiläisenä, Sikström naurahtaa.

Pertti Linna kehottaa Sikströmiä ja Siikavirtaa istahtamaan penkille, jonka hän on rakentanut nimenomaan metsässä liikkujia varten.

Edemmäs metsään sukeltaessa vastaan tulee Linnan kalliolle pystyttämiä kivikartioita, jotka tuovat mieleen joulukuusen. Yksi rakennelmista muistuttaa oikeaa kivilinnaa. Sen kivilaattaan Linna on kirjaillut kultavärillä roomalaisen numeron MMXVII. Nykynumeroiksi käännettynä se tarkoittaa lukua 2017.

– Vaikka olen näitä rakennelmia pystytellyt jo parinkymmenen vuoden ajan, tällä luvulla olen halunnut kunnioittaa Suomen 100-vuotissyntymäpäivää.

Lisäksi laatassa on koristeina pieni Suomen vaakuna sekä perhosia.

– Virolainen perhe ihastui näihin koristeisiin, sillä heidän sukunimensä tarkoittaa heidän kotikielellään perhosta, Linna tietää kertoa.

Rakennelma saattaisi vielä kuulemma kaivata täydennykseksi Sipoon sudenpäävaakunaa. Kunnan tunnus on saanut aiheensa seudun asutuksen syntytarinasta: sipoolaisten esi-isien kerrotaan saapuneen seudulle viikinkialuksella, jonka keulaa koristi sudenpää.

Monumentaaliset kivitaideteoksensa Pertti Linna on koonnut käsivoimin ilman traktoria tai lapiota ja kottikärryjä. Isot kivet hän on kuljettanut paikalle pyörittämällä.

– Vähän niin kuin siinä elokuvassa Kivenpyörittäjän kylä, Linna naurahtaa.

Särmikkäitä kiviä torneja varten Linna löysi ukkosen pirstomasta kalliovanasta.

– Kivien pyöreys johtuu mahdollisesti siitä, että tässä on joskus saattanut lainehtia meri, jolloin jää, laineet ja hiekka olisivat niitä hioneet. Olen lukenut Sipoon historiasta, että jääkauden jälkeen merenpinta olisi täällä ollut jopa 40 metriä nykyistä korkeammalla.

Yksin Linna ei kuitenkaan ole ahertaessaan ollut. Ensin seurana oli oma koira, kultainennoutaja Mona. Jo maailmasta poistunutta Monaa Linna muistelee lämpimästi. Se menehtyi 13-vuotiaana vuonna 2008.

– Kun Mona tuli vanhaksi, se makasi uskollisesti tuon yhden pienen männyn luona sen aikaa, kun itse pyörin mäessä. Koira heilutti häntää ohi mennessäni, aivan kuin kannustaen tyyliin ”aika hyvä”.

Toinen kaveri oli mustarastas viime kesänä. Lintu seurasi Linnan aherrusta tiiviisti kaksi viikkoa.

– Mustarastas lensi oksalta oksalle ja kahahti sitten viereeni ikään kuin kysyen, joko aloitetaan. Kun parin viikon kuluttua sanoin sille, että ”terve, sä tulit taas”, se lensi pois, eikä enää tullut takaisin.

Luulisi, että moisessa kivien kanniskelussa ja pyörittelyssä selkä rasittuisi ja kipeytyisi.

– Päinvastoin. Uskon, että nimenomaan rakentamisen ansiosta olen pysynyt hyvässä kunnossa, Linna hymyilee.

Parinkymmenen vuoden vapaaehtoisrakentaminen on hänen osaltaan jo tehty.

– Luulen, että ikä tulee jo vastaan, Linna sanoo.