Syksyllä 2009 diagnosoitu Alzheimer-tauti on edennyt lääkärin ennusteen mukaan. Nyt 83-vuotias mies muistaa menneet, mutta lähimuisti on sangen heikko. Hän hukkaa toisinaan kotonaan jopa makuuhuoneensa, jonne ei keittiöstä löydä.

Nykypäivän trendin mukaan mies on kotihoidossa. Hänellä käy Tampereen kaupungin hoitajat kolme kertaa päivässä, noin kello 8, 12 ja 18 joka ikinen päivä. Ruoka tuodaan tiistaisin jua torstaisin. Palvelu sinänsä on hyvää, ja omahoitaja miehen mieluinen, huolehtivainen, vanhoja tarinoita kuunteleva IHMINEN.

Samaa lämpöä ei löydy kunnan byrokraateista. Miehen hoidot tuottaa ja siten myös laskuttaa Tampereen kaupungin taloushallinnon palvelukeskuksen asiakaspalvelu. Tämän nimihirviön taakse kätkeytyy virasto, jossa vasen käsi ei tiedä, mitä oikea tekee. Kun tiedossa on miehen dementia, ja siihen nimenomaan tarvitaan hoitoa, mutta sitten lasku lähetetään kirjeitse miehen kotiin.

No, sehän hukkuu. Ja mitä tekee sydämetön kunta: antaa laskun saman tien perintätoimiston perittäväksi. Perintätoimisto tietysti lähettää kirjeen maksunsa laiminlyöneelle, ja arvaattekin jo: Kirje hukkuu taas!

Tuorein tapaus on 369 euron lasku, joka perintätoimistolla oli jo 376,95 euroa. Muistutusmaksu ja korko olivat heti 7,95 euroa, joka haluttiin riistää pienieläkkeisen entisen metallimiehen kukkarosta. Laskussa oli myös uhkaus, että seuraava muistutus maksaisi jo useita kymppejä.

Olisiko pieni järjen käyttö tilaajatuottajamallin sekoittamassa Tampereen kaupunginvirastossa mitenkään mahdollista?

Hannu Koskela