Pitkä ei ole matka Helsingistä Tallinnaan, Viron elikkäs Eestin pääkaupunkiin. Onpahan vain loikka yli Suomen lahden, jos olet liikkeellä lentävällä koneella, kuten minä olin, kun pistäydyin ­kaupungissa työhommissa.

Jo kohta ilmaan päästyämme aloimme laskeutua kohti Tallinan Lennujaamia eli lentokenttää. Se on erikoisessa paikassa, sillä kaupungin keskustaan ei ole kuin viiden minuutin matka, jos ei ole ruuhkaa matkalla. Missä muussa maailman pääkaupungissa kenttä sijaitsee aivan kaupungin sydämen vieressä, melkein sen sisällä, hengittäen samaa ilmaa urbaanin kanssa?

Ajaessamme läpi kaupungin näin, että paljon oli kaupunki muuttunut siitä, kun siellä noin viisitoista vuotta viimeksi pyörähdin.

Sivistys oli vihdoin täällä! Ylikansallisten yhtiöiden logot koristivat kaupunkia varsin näkyvästi. Ne tunkivat esiin Viron oman historian läpi kuin syöpäkasvaimet terveistä keuhkoista. Eurooppa samanlaistuu. Missään et kohta näe aitoa, maan omaa kulttuuria kertomassa menneisyydestä, näyttämässä millaista oli ennen aikaan. Toki on todettava, että Tallinnassa näkyi vielä jälkiä myös neuvostoajasta, joka lienee niitä surkeimpia aikakausia Eestin historiassa, kun Neuvostoliitto loi oman synkän varjonsa maan ylle.

Mutta vanhakaupunki oli sentään entisellään. Tosin korjattuna ja ehostettuna, porteillaan seisovista McDonaldseista huolimatta. Se on se markkinatalous ja se mukanaan tuoma vapaus. Mutta eipä siinä mitään. Minkäs me mahdamme markkinoiden vallalle. Ja onhan tämä toki parempi, kun se entinen komento, jossa poliittiset pyrkyrit ottivat ohjat osaamattomiin käsiinsä ja ohjastivat heposen täyttä laukkaa päin seinää. Ja mitä jäi käteen? Kurjuutta ja taitamattomasti johdettu yhteiskunta, jossa ei tulevaisuutta tai elämiseniloa paljon näkynyt. Ja kuollut hevonen.

Toki pistäydyin vanhassakaupungissa sen ilmaa ja ilmapiiriä haistelemassa. Ja olihan se. Joka puolella oli pieniä ravintoloita, keskiaikaisuutta, käsityöläisyyttä ja turisteja. He olivat tulleet ihastelemaan vanhaa hansakaupunkia, nauttimaan sen keski­aikaisista rakennuksista ja historiasta.

Miksi meillä Suomessa ei löydy mitään samankaltaista? Miksi meillä on jäljellä vain pari korttelia siellä täällä, eri kaupungeissa historiaamme?

Nykyäänhän on alettu ajatella asioita hieman eri ­kantilta ja kaikkea vanhaa ei revitä maahan uuden ja tehokkaamman tieltä, vaan kunnostetaan ja entisöidään. Tosin pieniä ovat nuo Suomen gryndereiden ahneilta kynsiltä säästyneet pläntit. Tallinnassa on osattu säilyttää ja se on kannattanut.

Iltaisin olivat Tallinnan ruokapaikat täynnä kuin Turusen pyssy. Keskiaikaisessa ravintolassa söin minäkin kolmen ruokalajin illallisen – ja hyvää oli.

Tosin yrttejä oli ehkä käytetty hieman liikaa ­maustamiseen, mutta keskiajallahan ei kaikenlaisia musteita ollut niinkään tarjolla tai ne olivat hinnoissaan, niin että tavallisella kansalla ei olut varaa niitä käyttää. Mutta alkuruoka ja jälkkäri olivat erinomaisia, suorastaan taivaallisia. Ja omistihan ravintolan suomalainen.

Illallinen kruunasi matkani Tallinnaan, tuohon Viron eli Eestin ainutlaatuiseen helmeen.

Eesti Eesti Eesti kaipaan sinne…