Kampanjointia kaasu pohjassa
Puheenaiheet
Kampanjointia kaasu pohjassa
Toisin kuin aiemmin, nyt eduskuntavaaliehdokkaissa on hahmoja, jotka ovat luoneet itselleen suuren Facebook-suosion kärjekkäillä mielipiteillä, kirjoittaa Oskari Onninen ensimmäisessä #somevaalit-analyysisssään.
15.3.2019
 |
Image

Kuten neljä vuotta sittenkin, alkuvaiheen kokonaiskuva vaaleista vaikuttaa aika harmaalta. Vaalitentin tylsyys ja asiallisuus on sinänsä hyvä asia, mutta tietenkin myös pettymys. Poliittiset kannanotot ovat edenneet tasolle, jossa ilmastonmuutos on olemassa ja paha juttu ja että me kyllä puolustamme bensiiniautoja.

(Jännittää jo nyt, miten äänestäjilleen polttomoottoreita luvanneet autopuolueet aikovat reagoida siihen, että monet suuret automerkit lopettavat varmasti reilun kymmenen vuoden aikana polttomoottoriautojen valmistuksen. Kuka silloin huolehtii automiehistä!)

Yksittäisten ehdokkaiden tasolla tilanne on toinen. Jokaisten viime vaalien yhteydessä on puhuttu, kuinka juuri nämä vaalit ratkeavat sosiaalisessa mediassa.

Tavallaan näin on tapahtunutkin: vuoden 2015 vaalien keskeisin sosiaalisen median ilmiö oli MV-lehden räjähtänyt suosio. Moni ehdokas piti siitä näppinsä visusti erossa, puskaradio toimi ilmankin.

Toisin kuin aiemmin, nyt suomalaisten ehdokkaiden joukossa on huomattava määrä hahmoja – siis kirjaimellisesti hahmoja –, jotka ovat luoneet itselleen huomattavan Facebook-suosion kaasuttelemalla ja tykittelemällä.

Käytännössä on aina kyse siitä, kuka puhuu parhaiten omilleen: asiakysymykset ovat silkkaa lässytystä, jos voi lähteä sotaretkille.

Hahmoja yhdistävät tekijät ovat vanha kunnon ”hyökkäys on paras puolustus” -tekniikka (lähes kaikki) ja jakojen ja peukutusten kerjääminen (vain rohkeimmat).

Underhoodin datan kärkipäässä on yllätyksettömiä nimiä: lipevää kaupunkilaishyvistelyä vastaan taisteleva keskustan Mikko Kärnä, vääriä uskontoja vastaan taisteleva perussuomalaisten Sebastian Tynkkynen, pahaa kokoomusta ja pahaa Juha Sipilää vastaan taisteleva vasemmiston Paavo Arhinmäki ja vastenmielistä sosiaalidemokratiaa vastaan taisteleva kokoomuksen Tere Sammallahti. Päivittäin päivittyvän tilanteen näet tästä.

(Suomalaisen internet-politiikan grand old man Jussi Halla-aho puuttuu listalta siksi, että hän käyttää henkilökohtaista sivuaan, jonka dataan Underhood ei pääse käsiksi.)

Heidän kaikkien vaalikampanjansa voi katsoa alkaneen jo vuosia sitten: supersuosittu Facebook-sivu ei synny päivässä eikä ilman strategiaa tai omaa ääntä.

Näissä vaaleissa eduskuntaan valitaan todennäköisesti useita kansanedustajia, jotka pystyvät pitkäjänteisen internet-mesoamisen ansiosta minimoimaan vaalibudjettinsa. Viime vaaleissa näin ei vielä ollut. Tässä mielessä sosiaalisella medialla on todella ollut demokratisoiva vaikutus.

Kärkipään tunnetut internet-poliitikot kieltämättä ovat ”parhaita sosiaalisessa mediassa”. Mutta alla oleva tilasto on yhtälailla populistikone ja siinä menestys vääristynyt vahanaama politiikan kauhugalleriassa. Vaaleissa sillä ei kuitenkaan ole väliä: viholliset kannattaa valita kaukaa. Heistä saa luotua sopivan yksinkertaistavan kuvan, ja riski äänien menettämisestä pysyy silti pienenä. Riittää, että tietää, mitä oma yleisö haluaa kuulla ja nähdä.

Sosiaalisen median polarisoivan logiikan hyödyntäminen on enää lähinnä kehtaamiskysymys: kehtaanko minä painaa kaasun pohjaan? Eivät kai minun äänestäjäni säikähtäisi sitä?

Listauksen ykköspaikkaa pitävä kokoomuksen sipoolaisehdokas, kunnanvaltuuston puheenjohtaja Heikki Vestman on hyvä esimerkki: cityvihreiden paheksuntaa, selkäydinmielipiteitä terrorismista ja peukutusten kerjäämistä. Helppoa, eikö? Päälle pitkä tausta kunnallispolitiikasta, ja mustan hevosen leima on mäjähtää.

Underhoodin yleislistan toiseksi paras poliitikko puuttuu tältä listalta. Hän on kansalaispuolueen nokialainen Lauri Huttunen, joka on saanut vaalinumerokseen helpon 111. Lisäksi hän pyytänyt seuraajiltaan rahaa. Ei vaalitilille, sillä hän ”maksaa kampanjansa itse”. Sen sijaan rahat menevät Huttusen mukaan ”Pirkanmaan lastensairaalalle”. Kommenttien mukaan keräys on tuottanut jo useita satoja euroja. Rahankeräysluvasta ei puhuta.

Peliä voi paheksua rumana, mutta se ei ratkea paheksumalla. Järjestelmä yllyttää siihen. Mark Zuckerbergin Pandoran lippaasta löytyi henkinen Amerikka, jota ei saa enää koskaan takaisin pulloon. Neljän vuoden takaiset toiveet hauskemmista ja politisoituneemmista vaaleista tuntuvat koomisilta. Sitä sai, mitä sattui tulemaan.

Ei kuitenkaan tarvitse mennä pitkälle löytääkseen tilastomenestyjiä, joiden internet-käytös ei ole suoraan Sodankäynnin taidon konsulttitiivistelmästä opiskeltu. Vasemmiston Tiia Lehtosen ja Aino Akinyemin sekä keskustan Hanna-Leena Mattilan sivut ovat merkittävästi pienempiä kuin tunnetumpien nimien, mutta heidän strategiansakin ovat toisenlaiset. Kakkujen pussittamista, äitiyttä ja vaalinumeron julkistamista. Eikä vihjettäkään viholliskuvista.

PS. Kertokaa joku Jocka Träskbäckille (kok), mitä eroa sinisellä ja punaisella pillerillä todellisuudessa on.

1 kommentti