Istriaa kutsutaan Kroatian Toscanaksi, ja hyvästä syystä. Ajomatka tällä niemimaalla vie vehreisiin laaksoihin, kalastajakyliin ja keskiaikaisille linnoituksille. Iltaisin nautitaan huippuruuasta ja viineistä – Italiaa edullisemmin.

Rovinjin pikkukaupungin kadulla kajahtaa iloisia tervehdyksiä: ”Ciao! Ciao!” Kaupunkilaiset ovat liikkeellä jo aamuvarhain, ja jotkut vastaavat hyvää huomenta kroatiaksi: ”Dobro jutro!”

Istrian niemimaata kutsutaan Kroatian Toscanaksi, ja Adrianmeren rannikolla sijaitseva Rovinj voisi hyvin ollakin osa Italiaa. Itse asiassa venetsialaiset hallitsivat aluetta vielä runsaat kaksisataa vuotta sitten. He jättivät jälkeensä kaksi­kielisyyden sekä erinomaiset pitseriat ja gelatopaikat. Ja sympaattisen venetsialaisen arkkitehtuurin pastellinsävyisine kivitaloineen ja vihreine ikkunakarmeineen.

Aamuisin Rovinjin vanhassakaupungissa on vilkasta, kun kalastajat ovat palanneet mereltä ja myyvät satamassa tuoreita merenantimia. Paikallisia näkyy istumassa kapeiden kalkki­kivikatujen kahviloissa aamiaisella. Autoja tänne ei mahdukaan. Värikkäitä pyykkejä roikkuu ikkunoista mitä kekseliäimpien viritysten varassa. Pihoilla kasvaa reheviä oliivipuita, mäntyjä, sypressejä ja viikunapuita.

Vanhankaupungin talot ovat korkeita ja rakennettu tiiviisti, sillä vielä vuonna 1763 kanava halkaisi alueen mantereesta. Koska kaupungissa oli jo tuolloin yli 12  000 asukasta, kaikki tila piti hyödyntää. Edes parvekkeita ei ole, ihmiset saattavat istuskella talojen katoilla. Harmi kyllä matkailijalla ei ole pääsyä näille kattoterasseille, ellei satu vuokraamaan asuntoa.

Sen sijaan kauniita maisemia pääsee ihailemaan, kun poikkeaa vanhankaupungin ainoalta leveältä – hevoskärryjen mentävältä – pääkadulta Carreralta Grisia-kadulle. Sitä reunustavat taidegalleriat, käsintehtyjä koruja myyvät putiikit ja oliiviöljypurkkien hyllyt. Ilmassa tuoksuu laventeli, jota kasvaa kaikkialla ja jota myydään pienissä violeteissa nyssyköissä. Kun kävelee mukulaisen ja paikoin jyrkän kadun huipulle, näkee 1700-luvulla rakennetun venetsialaisen barokki­tyylisen Pyhän Eufemian kirkon, jota arkkitehdit ympäri Eurooppaa tulevat ihailemaan.

Kirkon katolla seisoo paikallinen säätyttö, pyörivän vanteen päälle kiinnitetty Eufemia-patsas. Kun Eufemia katsoo merelle, on luvassa hyvää säätä, kun tytön kasvot kääntyvät kaupunkiin, on tulossa myrsky.

Tarina siitä, miksi Eufemia on pyörivän rattaan päällä, on hurja. 300-luvulla Turkin alueella elänyt kristitty Eufemia oli 15-vuotias, kun keisarin sotilaat vangitsivat hänet, kiduttivat häntä pyörällä ja lopulta heittivät leijonille. Tyttö julistettiin pyhimykseksi, ja 800-luvulla hänen marmorinen arkkunsa kellui mystisesti Rovinjin rantaan. Sieltä pieni poika vei kiviarkun kahden lehmän avulla kukkulan huipulle. Arkkua voi käydä katsomassa kirkon sisällä.

Kukkulalta voi laskeutua kaupungin muuria pitkin kulkevaa katua, joka myötäilee merta. Iltaisin muurin reunalta saattaa nähdä parikymmenpäisen delfiiniparven hyppivän meressä, jonka väri vaihtelee turkoosista tummansiniseen.

Melkein mistä kohdasta vain niemen rantaviivaa voi polskahtaa kirkkaaseen Adrianmereen ja sen jälkeen nautiskella muurin reunaan rakennetuissa baareissa Ožujsko-oluen, teen tai jäätelön. Juhlava Valentino-baari on suunnattu turisteille, mutta viereisessä Molo Grandessa viihtyvät paikalliset, ja sen cocktailit ovat edullisempia.

Vanhassakaupungissa voi helposti viettää vaikka koko päivän. Matkailijat yöpyvät Rovinjissa jopa pidempään kuin Kroatian lippulaivakaupungissa, Dubrovnikissa: Dubrovnikiin tullaan usein päiväksi, tänne moni jää viikoksi. Rovinjin tunnelma on rauhallisen leppoisa, toisin kuin ruuhkaisessa Dubrovnikissa.

Kun kivikaupungista on saanut tarpeeksi, kymmenellä eurolla saa vuokrata päiväksi pyörän ja polkea pitkin Rovinjin niemeä tai käydä kauempanakin. Välillä kannattaa pysähtyä uimarannoille, joilla sekä turistit että paikalliset levittävät pyyhkeensä vedestä nouseville muhkuraisille kiville. Kaupungin ulkopuolella on yksi hiekkaranta, mutta muutoin rantaviiva on täällä enimmäkseen kiveä.

Viiden aikaan iltapäivällä pikkuruisen Fažanan kaupungin kaduilla vallitsee hiljaisuus. Veneet kelluvat sataman lempeissä aalloissa. Onnellisen näköinen pariskunta istuu rantabulevardin kivetyksellä roikottaen jalkojaan vilvoittavassa meressä. Männyt reunustavat rantapromenadia ja luovat suojaa varjoa kaipaaville nautiskelijoille. Rantabulevardia voi kävellä kumpaan suuntaan tahansa, ja löytää hetkessä uimarannan, josta pulahtaa veteen.

Road tripillä Istriassa kohtaa taatusti Fažanan kaltaisia pikku­kyliä. Kaikissa on kaunis kirkko, pastellinvärisiä kivitaloja ja kyltti, joka ohjaa oliivin- tai viinintuottajan luokse.

Fažanasta tekee erityisen se, että sen satamasta pääsee veneilemään Brijunin kuuluisaan saaristoon. Jugoslavian presidentti Tito asui siellä kolmenkymmenen vuoden ajan aina puolet vuodesta. Tuhannet matkailijat käyvät vuosittain ihailemassa Brijunin saarten kansallispuistoa ja historiaa.

Satamassa istuu aurinkotuolilla Snezana Josimovic, joka myy lippuja Brijuni-kierrokselle. Hän muistuttaa, että myös Fažana on pysähtymisen arvoinen paikka.

”Olen matkustanut kaksi kertaa maailman ympäri. Muualla on kiva käydä, mutta Fažanaan haluan jäädä”, Josimovic sanoo ja kuvailee kotikaupunkiaan ylpeydellä.

Sataman vieressä olevalla torilla asustaa kaksi vitivalkoista kyyhkyä, Josimovic kertoo.

”Tito vapautti aikanaan Brijunin saarilla sata valkoista kyyhkystä vapauden symbolina. Olen varma, että nuo kaksi ovat niiden jälkeläisiä.”

Hän vinkkaa, että kaupungin paras ravintola ei löydy ranta­bulevardin varrelta vaan läheiseltä poikkikadulta, osoitteesta Boraca 11.

Neuvo osoittautuu erinomaiseksi. Konoba Feral -ravintolan sisäpihalla on kauniit valkoiset aurinkovarjot, joiden läpi valo siivilöityy pehmeästi. Kuten Italiassa, myös istrialaisissa ravintoloissa tarjotaan usein neljän ruokalajin menyitä, joissa pasta on toinen alkuruoka – joskin käsintehty fuži-pasta tuoreilla katkaravuilla riittäisi monelle hyvin pääruuaksi. Mutta jotenkin kummasti myös vadilliselle mereneläviä ja jälkiruoka­jäätelölle riittää vatsassa tilaa.

Aterian lopuksi maistellaan makeaa ja herkullista Muškat-­viiniä. Kaikki on niin maukasta, ettei ravintolasta oikein voi lähteä ilman pientä ähkyä.

Vaikka Adrianmeren rannikko on upeaa seutua, kävijän kannattaa suunnata myös Istrian sisämaahan. Etenkin autolla ajaessa matka on todellinen elämys. Kahdeksankymmentä kilometriä pitkän D21-tien varrella on upeita laaksoja ja kukkuloita, ja aina välillä on pakko pysähtyä näköalatasanteelle ihailemaan maisemaa.

Teitä reunustavat männyt sekä vehreät oliiviviljelmät ja viini­tarhat. Useimmille oliivi- ja viinitiloille voi piipahtaa ostamaan tuotteita. Jos haluaa erilliselle viininmaistelu­kierrokselle, kannattaa tehdä etukäteen varaus.

Istriassa autolla ajaminen on helppoa ja lupsakkaa, tiet ovat hyvässä kunnossa ja liikenne on rauhallista. Etäisyydet ovat lyhyitä, esimerkiksi Rovinjista Fažanaan ajaa noin puoli tuntia tai Rovinjista Motovuniin tunnin.

Jos on kiire, E751-moottoritietä pääsee nopeasti, tosin vastaan tulee muutaman euron tietullimaksuja. On kuitenkin huomattavasti kiinnostavampaa ajaa pikkukylien läpi mutkittelevia teitä, jotka saattavat joskus päättyä myös hauskaan umpikujaan. Istriassa on yli 500 kylää, joista useimmissa asukkaita on satakunta. Monet kylien nimet, kuten Babici, Juricani tai Radini ovat kroatialaisia sukunimiä, sillä usein kylä on syntynyt yhden paikalle muuttaneen perheen kotitilan ympärille.

Auton radiossa soi vuoroin kroatialainen poppi ja kansainväliset ysärihitit, mikä sopii rentoon tunnelmaan. Välillä tiellä näkyy asuntoautoja, joiden taakse on pakattu koukkuihin roikkumaan polkupyöriä – Istrian pikkutiet ovat otollisia myös pyöräilyyn, ja reittejä löytyy kymmenittäin.Yöllä teillä ei ole katuvaloja, joten silloin moottoritie voi olla parempi vaihtoehto.

Näkymä on kuin sadusta, ja niin on Motovunin synty­tarinakin. Sen mukaan Istrian alueella asui aikoinaan joukko jättiläisiä. Jokaisella kaupungilla oli oma jättisuojelija. Motovunin oma jättiläinen on nimeltään Veli Jože, ja hänen kunniakseen vietetään aina kesäkuun alussa festivaalia, jolloin koko kaupunki pukeutuu keskiaikaisiin tamineisiin.

Kukkula on 270 metriä merenpinnan yläpuolelta, mutta matka tuntuu korkeammalta. Auto jätetään alarinteen parkki­paikalle, ja nousta voi joko bussilla tai kävellä parikymmentä minuuttia kukkulaa kiertävää jyrkkää tietä ylös. Vaellus on vaivan arvoinen.

Motovunin kylä on hirmuisen pieni ja hirmuisen hurmaava. Kapeat ja jyrkät mukulakivikadut pikkukauppoineen on nopeasti koluttu läpi, joten loppupäivän voi rentoutua katsellen näköalaa. Parhaillaan paikka on auringon laskiessa, kun ilta-aurinko värjää kukkulalla nököttävän Motovunin linnoituksen kauniin punertavaksi. Puolta kylästä ympäröi keskiaikainen muuri, ja sen laella voi kävellä katsellen ympäröiviä viinitarhoja, laaksoa ja terrakottakattoisia rakennuksia. Vuoret näkyvät lähellä tummina, horisontissa vaaleina.

Illalla kannattaa varata näköalapaikka, jossa juoda lasillinen istrialaista valkoviiniä ja tilata pastaa tryffeleillä. Motovun ja sitä ympäröivä alue on tryffelinystävän taivas. Tryffeliä sekoitetaan mausteen kaltaisesti niin munakkaaseen ja risottoon kuin jäätelöön tai suklaaseenkin. Herkullista tryffeli­pastaa saa esimerkiksi Konoba Mondo -ravintolasta.

Tryffeleidensä lisäksi Motovun on kuuluisa heinäkuisesta elokuvafestivaalistaan, jossa näytetään ulkoilmassa kymmeniä indie-elokuvia. Kylä pakkautuu niin täyteen filmihulluja, että katua saattaa olla vaikea ylittää. Tunnelma on kuitenkin silloinkin lupsakka.

Kymmenisen minuutin ajomatkan päässä Motovunista sijaitsee oliiviviljelmä, jolta avautuvaa maisemaa moni paikallinen ylistää. Oliivipuut kasvavat jyrkässä rinteessä, ja kukkulan huipulta näkyy kauas laaksoon. Ipšan sukutilan valmistama öljy on listattu maailman parhaiden oliiviöljyjen listallekin.

”Kierrelkää rauhassa vain”, tilan poika Ivan Ipša kehottaa.

Hän kertoo, että oliiveja on viljelty ekologisesti nyt muutaman vuoden ajan. ”Periaatteemme on, että kaikki mitä maa antaa, pitää laittaa sinne takaisin.”

Tilalla on pieni myymälä, jossa oliiviöljyä voi maistella snapsilaseista kuin viiniä. Harvoin pelkkä oliiviöljy maistuu näin raikkaalta ja pehmeältä. Paikalle pelmahtaa saksalaisperheitä, jotka ostavat monta laatikollista Ipšan öljyä.

Istrian mutkaisia pikkuteitä ajaessa tuntuu, että tiloilla piipahtaminen käy vaivattomasti eikä maisemiin voi kyllästyä koskaan. Halu nähdä aina seuraava ja sitä seuraava pikku­kylä vain kasvaa matkatessa.