Eläkepäivien alkaminen voi herättää ristiriitaisia mielikuvia ja tunteita. Usein se on ennen kaikkea myönteinen kokemus, täynnä mielenkiintoisia mahdollisuuksia.

Moni odottaa uutta elämänvaihetta, jolloin voi keskittyä asioihin, joille ei ole siihen asti ollut aikaa eikä tilaa. Ihminen on ehkä joutunut olemaan tietynlaisessa ’elämän anoreksiassa’, ja töitä on tullut tehdyksi jo tarpeeksi.

Eläkkeelle pääseminen oli onnellinen asia. Pidän sanasta eläkeläinen. Minulle se tarkoittaa vapautta ja rauhaa. On aikaa perheelle ja ystäville.

Mies, 63

Nyt voi viimein kokeilla erilaisia asioita, jotta tietää, mikä oikeasti kiinnostaa. Liiallinen aktiivisuus saattaa kuitenkin peittää alleen merkittäviä oivalluksia. Niiden esiin tuleminen edellyttää levollista kuuntelua.

Joissakin työpaikoissa esimies saattaa hyvissä ajoin alkaa kysellä, milloin työntekijä aikoo jäädä eläkkeelle. Utelun kohde voi tuntea olevansa jonkinlainen jäännöserä, jolla ei enää ole annettavaa työelämässä.

Kun elämässä tapahtuu suuria muutoksia, ihminen joutuu niin sanottuun liminaalitilaan. Siinä ihminen on vanhan ja uuden välisellä kynnyksellä, ei-kenenkään maalla.

Entistä ei enää ole, eikä uusi ole vielä saanut hahmoa. Mitä on edessäpäin vai onko siellä mitään?

On sekä pelottavaa että jännittävää olla avoin tulevaisuudelle ja kuulostella, mitä uusi vaihe tuo mukanaan. Voi tapahtua hyvinkin yllättäviä muutoksia.

Kun aviopari jää eläkkeelle, puolisoiden suhde muuttuu. Uusi tilanne kutsuu pohtimaan, miten tyytyväisiä molemmat ovat liittoonsa ja yleensä elämään. Miten he näkevät yhteisen tulevaisuuden? Millaisia muutoksia tarvitaan, että yhdessä on hyvä olla?

Tajusin, miten paljon olin elänyt mieheni ehdoilla ja tuntenut suurta henkistä yksinäisyyttä. Kun jäimme kaksin, olin valmis eroamaan. Halusin elämäni takaisin.

Nainen, 65

Uusia parisuhteita solmitaan eläkeiässä nyt aiempaa enemmän. Sekä pitkäaikaiset että vastasolmitut liitot voivat kypsässä iässä osoittautua hyvin onnellisiksi.

Liminaalitila voi merkitä myös avioeroa tai muiden epätyydyttävien ihmissuhteiden päättymistä. Se voi tarkoittaa muuttoa uudelle paikkakunnalle tai uuteen maahan.

On ihmisiä, jotka eläkkeelle jäätyään löytävät itsensä Lapin erämaasta tai ulkosaaristosta. Niistä on tullut sielun koti, jonne on päästävä mahdollisimman usein.

Isovanhemmaksi tuleminen on useimmille suuri ja onnellinen elämänmuutos, ja siksi halutaan viettää mahdollisimman paljon aikaa lastenlasten kanssa.

On myös isovanhempia, jotka ovat iloisia lapsenlapsistaan, mutta eivät halua näiden rajoittavan elämäänsä. Isovanhemmuus muistuttaa ikävällä tavalla vanhuudesta ja elämän rajallisuudesta.

Psykoterapeutti Jaana Pajunen puhuu pissismummoista ja prätkäukeista. Isovanhemmat saattavat elää kuin viimeistä päivää. Ajatellaan ehkä, että kun omat lapset on hoidettu, he hoitakoot omansa. Nyt on meidän aikamme, ennen kuin kuolema saapuu.

Pitkäaikaiseen ja ahdistavaan liminaalitilaan ihminen joutuu, kun hän kohtaa suuria menetyksiä. Ikääntymisen myötä omaisia, ystäviä ja tuttavia alkaa kuolla kiihtyvään tahtiin ympäriltä.

Oma vakava sairaus pysäyttää miettimään, miten selvitä sen kanssa. Aikuisten lasten elämäntilanne voi huolestuttaa. Löytyykö heille töitä, kestääkö heidän liittonsa, onnistuvatko he saamaan lapsia?

Myös yksinäisyys pelottaa. Vaikka työ ei olisi ollut kummoista, se oli täyttänyt päivät ja ihminen oli viihtynyt työyhteisössä. Vaikka entinen parisuhde oli viilentynyt, puoliso oli kuitenkin ollut läsnä ja asunut samassa kodissa.

Liminaalitilaa on kutsuttu myös pyhäksi kaaokseksi. Sille on tunnusomaista irtipäästäminen entisistä normeista, säännöistä ja rooleista.

Elokuvissa ja kirjoissa esiintyy kertomuksia ikäihmisten matkoista. Ahdistava tilanne jää taakse, kun lähdetään reissuun. Kulkuvälineitä on monenlaisia: auto, varastettu jeeppi, lentokone, bussi ja jopa päältä ajettava ruohonleikkuri.

Vaikka ollaan matkalla eri maisemissa, kyse on ennen kaikkea sisäisestä matkasta: kuka olen nyt, keiden kanssa kuulun yhteen? Mitä odotan elämältä ja mitä elämä odottaa minulta?

Matkalla olo antaa mahdollisuuden elää tätä hetkeä. Ei tarvitse olla suunnitelmaa tai karttaa. Riittää, että menee eteenpäin.

Matkakertomusten teemoina on usein tietoisuus elämän katoavuudesta, sovinnon tekemisen välttämättömyydestä ja elämän mielekkyyden löytämisestä.

Kieltäydyn olemasta katkera sen takia, ettei elämäni ole ollut läheskään sitä, mitä toivoin.

Nainen, 67

Raskas liminaalitila voi muodostua tietynlaiseksi valaistumiseksi: kuin olisi kiivennyt korkealle vuorelle, josta katselee elämänvaiheitaan uudesta näkökulmasta.

Eletty elämä osoittautuu tarkoituksenmukaiseksi, ja monesta voi olla kiitollinen. Samalla huomaa, mitä olisi voinut tehdä toisin – jos olisi osannut.

Millaiset arvot kannattelevat minua?

Suhteessa vanhuuteen on tapahtunut suuri muutos. Ihmiset elävät aiempaa pidempään, ja se viivyttää varsinaista vanhuutta. Elämän piteneminen kohdistuu keski-ikään, jolloin ihmiset ovat hyväkuntoisia ja aktiivisia.

Varsinaisen vanhuuden ajatellaan alkavan, kun terveys heikkenee niin paljon, että tulee riippuvaiseksi muiden avusta.

Moni vierastaa vanhuus ja vanhus -sanoja vielä 80-vuotiaanakin. Jos vanhuus määritellään pääasiassa terveyden kautta, se ei tuo esiin mielikuvaa siitä kerroksellisuudesta, joka pitkään eläneellä ihmisellä on suurena sisäisenä voimanaan.

On mielekkäämpää kuvata vanheneminen jatkuvuuden ja muutosten vaihteluna, joka saa eri ihmisten kohdalla erilaisia muotoja ja ajoittuu eri tavoin. Toisaalta myös sana nuorekas voi ärsyttää.

Ikävuodet muistuttavat joka tapauksessa, että suurin osa elämästä on takana. Edessä on kysymys, millaiset arvot kannattelevat vanhuudessa.

Jotkut alkavat arvostaa rauhallista elämää ja paikallaan pysymistä. Tärkeitä ovat hiljaisuus, mietiskely, puutarhanhoito ja luonto. Ulkoisesti ei tarvitse tapahtua mitään erityistä, koska kaikki on jo erityistä.

Merete Mazzarella kertoi äitinsä elämästä ja kuolemasta kirjassa Juhlista kotiin. Äiti oli pyrkinyt tietoisesti muovaamaan elämäänsä hyväksyen samalla sen tuomat rajoitukset. Hän vaali hitauden kulttuuria.

Mazzarella kirjoittaa, kuinka kasvit, etanat ja jopa puun tuhka olivat hänen äidilleen tärkeitä. Se selittää, miksi hänellä ei ollut koskaan ikävää. ●