Joka päivä, useimmiten kahdesti Veikko Rein käy syöttämässä vaimoaan Eeva Reiniä hoivakoti Mistelissä Saarijärvellä. Tänään Veikko Reinillä on mukanaan viulu niin kuin monesti muulloinkin.

Hoivakodin asukkaat kerääntyvät laulamaan vastaavan ohjaajan, erikoissairaanhoitaja Ulla Kiminkisen ja muun henkilökunnan kanssa Tule, tule kultani.

– Musiikki avaa kaikki kanavat, Ulla Kiminkinen sanoo.  

Yhteislauluhetki on ohitse, mutta Veikko Rein jää soittamaan vaimolleen Mistä tunnet sä ystävän. Eeva Rein ei osoita ilmeelläkään, että tuntisi puolisonsa. Hän on asunut Mistelissä nyt vuoden, mutta muistisairaus alkoi antaa ensimerkkejä jo kymmenisen vuotta sitten.

– Eevalla on hyvä olla täällä, ja häntä hoidetaan hyvin. Pahempaa tämä muistisairaus taitaa olla omaisille, Veikko Rein sanoo.

Veikko Rein on syntynyt vuonna 1927, vaimo vuotta myöhemmin. Naimisiin he menivät vuonna 1948. Nyt elämä on keskittynyt Misteliin.

Misteli sijaitsee Saarijärvellä, Herajärven maisemissa.

Misteli on arkkitehti Pertti Ropposen entinen koti, jota on laajennettu ja remontoitu vastaamaan hoivakodin tarpeita. Rakennus ei ole iso tai ylellinen. Kodinomainen tunnelma on tärkeintä talon 14 asukkaalle, joilla on Mistelissä ympärivuorokautinen hoiva.

– Asukkaamme ovat 58–100-vuotiaita. Periaatteena on, että kaikki ovesta sisään kävelevät hoidetaan, ja hoitomme on terveyskeskuksen tasoista, Ulla Kiminkinen sanoo.

Hänen johdollaan talossa noudatetaan tärkeää periaatetta: 

– Hoivakoti ei ole kylmiö, vaan jokaisessa päivässä on oltava ihmisarvoista sisältöä. Muistisairaus on kuin häiriö tietokoneessa: ohjelma toimii hitaasti, jumittuu päälle tai lakkaa kokonaan toimimasta. On myös muistettava, ettei vanha, muistisairas ihminen muutu lapseksi.

Mistelissä ei ole vuodepotilaita, eikä ketään makuuteta paikoillaan. Ei myöskään pakoteta iltaisin nukkumaan liian aikaisin tai nousemaan ylös kukonlaulun aikaan.

– Muistisairaan sisäinen kello jätättää vuorokaudessa kolmisen tuntia, ja siksi ylös noustaan viimeistään kello yhdeksän. 

Lähtökohtana on asukkaan oma tahto. Se väistyy vain, jos toiminta on hänelle itselleen tai muille vaaraksi.

Erkko Vesiaho kävelee talon ympäri monta kertaa päivässä.

Päiviin mahtuu monenlaista puuhaa. On ruoanvalmistusta, askartelua, liikuntaa, kuvataiteita, teatteriretkiä tai kauppareissuja. Koska kaikilla asukkailla ei ole omaisia, ei edes läheisiä ihmisiä, hoitajat tuovat välillä lapsiaan ilahduttamaan Mistelin asukkaita. 

SPR:n ystäväpalvelun vapaaehtoinen ja pari seurakunnan työntekijää käyvät ulkoiluttamassa asukkaita.

– Saarijärven kirkossa meille on järjestetty omia jumalanpalveluksia, ja pappi on jakanut ehtoollisen penkkiin. On ihmeellistä, miten syvälle ihmismieleen on juurtunut kirkossa käynnin hartaus. Hoivakodin välillä levottomatkin asukkaat ovat istuneet palveluksen ajan aivan hiljaa.

Talossa järjestetään myös kaikenlaista hauskaa, kuten bändien vierailuja. Kun Mistelin kaksi satavuotiasta rouvaa halusivat vanhojen tanssit, toive toteutettiin nuorisoseurantalolla.

– Juhannuksena kokki teki kossucocktailit ja pihalla grillattiin makkaraa ja grillikylkeä. Yhtenä aamuna asukkaista tuntui siltä, etteivät he aina jaksaisi syödä iänikuista puuroa. Niinpä tilasimme pizzat, ja porukka oli ihan jouluissaan, Ulla Kiminkinen kertoo.

Viriketoiminta ei ole kallista, kun viitsii ja osaa käyttää mielikuvitusta.

Perunarieskojen teko sujuu muistisairaaltakin vuosikymmenien kokemuksella.

Oman kokin tekemä ruoka maistuu maukkaalle. Lähtökohtana on Itämeren dieetti, ja siinä on huomioitu vanhusten ruokavalion erityispiirteet, kuten riittävä proteiinin ja rasvan saanti. 

– Karpalo- ja puolukkamehulla olemme saaneet virtsatieinfektiot kuriin. Leivästä, puuroista, smoothieista ja marjoista saatava kuitu helpottaa ruoansulatusta, ja nestetasapainosta pidämme tarkan huolen. Asukkaat saavat kokeilla välillä sormiruokailua, ja virikkeenä on välillä lempiruokaviikkoja. Kun yksi asukas pyysi tänä aamuna perunamuusia ja lihapullia, toive toteutettiin, Ulla Kiminkinen kertoo.

Asukkaat ovat päässeet myös ongelle talon vieressä olevan lähdepohjaisen Herajärven rannalle. Ne, jotka eivät pysty kävelemään, ovat olleet joukon mukana gerituolin kyydissä.

Kuvataiteilija, kokki Päivi Siikamäki näyttää, miten porukka saadaan mukaan yhteiseen leivontahetkeen. 

– Nyt tehdään perunarieskoja lounaalta ylijääneestä muusista, hän sanoo ja levittää jauhoja tuvan pöydälle.  

Varsinkin naiset tarttuvat taikinaan vikkelästi ja leipovat rieskoja vanhasta tottumuksesta.

Veikko Rein käy päivittäin katsomassa muistisairasta vaimoaan Eevaa ja ilahduttaa muitakin asukkaita soitollaan. Aili Mäkelä ja Anneli Kokkinen laulavat mukana.

Vaihtuvuus on Mistelissä pientä, eivätkä hoivakotia ole riivanneet sairaalabakteerit.

– Toteutamme täällä terveyskeskustasoista hoitoa. Mistelistä ei siirretä asukasta terveyskeskuksen vuodeosastolle, vaan hoito tuodaan tänne. 

– Omalääkärimme Tapani Kiminkinen käy katsomassa sairastunutta asukasta useita kertoja vuorokaudessa, ja minä venytän työpäivääni tarvittaessa, myös öisin ja viikonloppuisin. Joskus on lisätty henkilökuntaa yöhön ja muihin vuoroihin, Ulla Kiminkinen kertoo.

Hygienia on tärkeää. Talon oma sauna lämpiää ainakin kerran viikossa, jolloin tehdään täyspesut. Päivittäiseen hygieniaan kuuluvat tietenkin vaippa-alueen pesut.

– Vanhusten iho on ohuempi kuin nuoremmilla, ja siksi on tärkeää, että iho rasvataan ja öljytään pesun jälkeen kunnolla. 

Ulla Kiminkinen nostaa esiin vielä yhden oleellisen asian.

– Pitää muistaa, että Mistelin asukkaat ovat keskisuomalaisia ja monet ovat alkujaan isoista perheistä ja maalaiskodeista. Siksi meillä on myös kahden hengen huoneita – jotkut eivät ole koskaan nukkuneet yksin.

Läsnäolo, kosketus ja toisen ihmisen hengitys yön hiljaisuudessa luovat turvallisuutta, jota vanhukset kaipaavat. ◆

Teksti Liisa Talvitie kuvat Mikko Vähäniitty