Concierge: Milloin Australia lomailee?
Matkailu
Concierge: Milloin Australia lomailee?
Milloin eteläisellä pallonpuoliskolla vietetään kesälomaa? Mondon matkailuasiantuntija Concierge päätti selvittää asian.
15.10.2014
 |
Mondo

Kun pohjolassa on lomat lusittu, eteläinen pallonpuolisko vasta suunnittelee ryntäävänsä rannalle tonttulakki päässä. Kysytäänpä Conciergen hyvältä ystävältä, Mondoakin avustaneelta Laura Heiskaselta, joka asuu Kapkaupungissa.

"Etelä-Afrikassa lomia pidetään Suomeen verrattuna vähän. Lomapäiviä on keskimäärin 15 vuodessa. Suurin osa lomista käytetään kesällä eli joulun aikaan. Lapset ovat koulusta lomilla marraskuun lopusta tammikuun alkuun."

Heiskanen ei suosittele matkustamista Kapkaupunkiin tänä aikana.

"Hinnat ovat pilvissä ja rannalla on ruuhkaa. Aurinko kyllä paistaa, mutta Kapille tyypillinen kaakkoistuuli puhaltaa ja kovaa. Ihmiset myös ajavat kännissä, ja joululomien aikana jopa tuhansia kuolee liikenneonnettomuuksissa. Näistä melkein puolet on humalaisia, jotka kävellessään tai pyöräillessään jäävät auton alle."

Pidemmät lomat ajoittuvat joulu–tammikuulle myös eteläisessä Amerikassa ja Australiassa.

Suomalaiset ovat onnekkaita 30 päivän vuosilomansa kanssa. Keskimäärin eniten lomailevat venäläiset ja brasilialaiset, joilla on vuodesta riippuen lähemmäs 40 vapaapäivää vuosilomat ja arkivapaat mukaan lukien. Kiinalaisilla on virallista lomaa vain viisi päivää vuodessa. Onneksi siinä ajassa ehtii hyvin kiertää Rooman, Lontoon ja Pariisin tai vähintään sen kopion Tianduchengissa Itä-Kiinassa.

Mondon Concierge palveluksessanne. Kysy mitä tahansa matkailusta, Concierge selvittää tai keksii tarpeeksi uskottavan vastauksen. Lähetä kysymyksesi palautelomakkeen kautta tai mondo@a-lehdet.fi 

Kommentoi »