Alppien juurella Itävallassa odottaa kaupunki, joka muistuttaa koristeellisuudessaan Wieniä ja Roomaa.
Tämä kaupunki ei pihistele koristeellisuudessa. Sen tuntee kaduilla kävellessään kirjaimellisesti: niskaa alkaa vähän jumittaa, kun ihailee rakennusten muotoja ja liikkeiden kullanvärisiä kylttejä.
Salzburgin vanhakaupunki on barokin yltäkylläinen helmi. Sen siluetissa ylimpänä, vuoren huipulla, kohoaa Hohensalzburgin linnoitus, jonka rakentaminen aloitettiin 1077. Jo kaupungin korkeuserot tekevät vaikutuksen suomalaiseen tasaisuuteen tottuneeseen kävijään.
Majesteetillisilla aukioilla kulkiessa voi tulla myös tuttuuden tunne. Moni näkymistä on italialaisten arkkitehtien käsialaa 1600–1700-luvuilta, ja kaupunkia onkin kutsuttu ”pohjoisen Roomaksi”.
Keskustan sydämessä on katedraalikortteli, jonka tutkimiseen hujahtaa helposti muutama tunti. Siihen kuuluvat katedraali, arkkipiispojen loistelias palatsi ja edelleen toimiva benediktiiniläisluostari.
Katedraali on oiva paikka kaupungin pitkän historian hahmottamiseen. Kirkon edessä on Salzburgiin vuonna 696 asettuneen arkkipiispa Rupertin patsas. Arkkipiispat hallitsivat kaupunkia 1800-luvun alun Napoleonin sotiin saakka, yli tuhat vuotta. Katedraalin pronssisessa kastealtaassa sai vuonna 1756 nimensä myös kaupungin oma ihmelapsi, Wolfgang Amadeus Mozart. Hän soitti pyhätössä sittemmin urkuja.
Salzburgin vanhakaupunki on Unescon maailmanperintölistalla, ja se on mukavan kokoinen kohde muillekin kuin innokkaimmille historian ystäville. Täällä sanonta kävelymatkan päässä pitää todella paikkansa.
Kaupungin halki virtaa Salzachjoki. Sen toisella puolella näkyy 1800-luvulla noussut ”uusi kaupunki”, Neustadtin alue. Aikoinaan jokea pitkin kuljetettiin valkoista kultaa, suolaa. Siitä Salzburg sai nimensäkin: suolalinna.
Tunnetuimpia käyntikohteita on pääostoskadulla Getreidegasse numero 9:ssä sijaitseva Mozartin syntymäkoti. Paikan löytää vaivatta: rakennuksen edessä on yleensä tiheä selfiekeppien esiintymä. Täyteläisen auringonkeltaisesta talosta löytyvä koti on toiminut museona jo 1880-luvulta lähtien. Siellä on Mozartin käyttämiä instrumentteja ja näyttely, joka kertoo muusikon ja hänen perheensä elämästä. Perhe asui täällä 26 vuotta, ja heidän kodistaan on tehty jäljitelmä 1700-luvun kalusteilla.
Museovisiitin päälle kannattaa käydä samalla kadulla Sporerin punssi- ja likööriputiikissa. Paikalliset ostavat täältä esimerkiksi appelsiinipunssia, josta syntyy rakastettu talvijuoma, kun siihen sekoitetaan 70-asteista vettä. Liikkeen pienten huoneiden seinät on vuorattu punssi-, likööri-, snapsi- ja valkoviinipulloilla sekä pienillä rommitynnyreillä. Baaritiski on vuorattu papoilla.
Millaista näin suloisen kaupungin arki on asukkaille? Kysymme sitä punssikauppaan pistäytyneeltä fysioterapeutti Mona Tucholta. Hän kaipaisi korkeakulttuurin vastapainoksi kotikaupunkiinsa jotain maanläheisempää. ”Onhan Salzburg upea taidekaupunki, mutta täällä voisi olla rennompia pubeja nuorille. Me salzburgilaiset emme ole yleensä kovin avoimia, viihdymme kavereidemme ja perheidemme kesken.”
Tulijaa tervehditään täällä usein sanoilla Grüß Gott, ”jumalan siunausta”. Eteläisessä Saksassa ja Itävallassa yleinen tervehdys muistuttaa, että Salzburg on katolinen kaupunki. Paikalliset ovat kohteliaita, mutta eivät tosiaan ylitsepursuavan ystävällisiä. Muutama saksankielinen lause käynnistää iloisen keskustelun likööripuodin tiskillä vanhojen herrojen kanssa, mutta leluliikkeen myyjän olemus viilenee, kun hänelle tarjoaa käteisen sijaan luottokorttia. Onneksi lämpöä löytyy täältä silti erilaisissa muodoissa, kuten kahviloiden tarjonnasta.
Kahvilakulttuuri on tunnetusti hyvä syy matkustaa Itävaltaan, ja Salzburgissakin makeat herkut ovat totisesti taidetta. Café Tomaselli on hyvä paikka tutustua niihin. Vuonna 1703 alkunsa saanut paikka on maan vanhin kahvihuone, ja se oli aikoinaan myös Mozartin suosikkeja.
Edelleen sillä on jotain, mitä useimmilla muilla kahviloilla ei ole – kakkuleidit. Perinteiseen mustavalkoiseen asuun pukeutunut tarjoilija saapuu pöytään kakkutarjottimen kanssa. Vaihtoehtoja on pyörryttävän paljon, viitisentoista erilaista kakkupalaa. Täällä ei malta kursailla. Koetamme jakaa kaksin vain yhden herkun, mutta kookoksella silattu leivonnainen katoaa äkkiä. On pakko saada maistaa muuta, vaikkapa omena-aprikoosikakkua.
Salzburg on myös suklaakaupunki. Tunnetuin makeinen on tietysti mozartinkuula, jonka pistaasimarsipaanisydäntä ympäröi nougatkerros ja paksu kuorrutus tummaa suklaata. Aidot ja täällä edelleen käsin tehtävät mozartinkuulat tunnistaa hopeanvärisistä kääreistä, kun tehdasvalmisteisia jäljennöksiä kaupataan kultapapereissa. Kondiittori Paul Fürst keksi pyöreät makeiset jo vuonna 1890, ja hänen sukulaisensa viidennessä polvessa valmistavat niitä yhä samassa talossa vanhassakaupungissa.
Fürstin suvussa kulkevan tarinan mukaan entisaikoina suklaatyöntekijöitä pyydettiin Salzburgissa työpäivän aikana joskus viheltämään. Niin tarkistettiin, ettei kalliita ja harvinaisia raaka-aineita mennyt parempiin suihin. Voimme vakuuttaa, että aitojen mozartinkuulien jälkeen ei todellakaan voi viheltää pihaustakaan.
Kakkujen ja makeisten nautiskelulle löytyy synninpäästö kymmenen kilometrin päässä Salzburgin keskustasta. Siellä kohoaa 1972 metriä korkea Untersbergvuori, joka komeilee myös Sound of Music -elokuvassa.
Kun seudun valkoista kultaa ennen oli suola, nykyään sitä on lumi. Untersbergin korkeuksiin noustaan vanhahkolla kabiinihissillä, jota odottavista paikallisista näkee, että ulkoilu on täällä perheiden rakas tapa. Heillä on mukaviksi kuluneet retkikengät, ja reppuihin on vyötetty lumikenkiä.
Ylhäällä kabiinista ulos astuessa eteen aukeaa aivan eri maailma: häikäisevän valkoinen, kaunis ja kirkas alppimaisema. Tuulen, lumen ja jään aluetta riittää kauas. Berchtesgadenin Alppien valkohuippuisten vuorien rypäs jatkuu Saksaan asti. Huipulla voi liikkua talvella myös jalkaisin leveää, lumikissan tekemää uraa pitkin, mutta monet tulevat tietysti laskettelemaan.
Hans Hecht napsauttaa mononsa kiinni siteisiin ja seuraa Christa-vaimoaan kohti laskupaikkaa. Untersbergin rinne ei sovi aloittelijoille – tämä on paikka, jossa konkarit piirtävät lumeen ikiomia laskulinjojaan. ”Olemme täällä viidettä kertaa tänä talvena. Laskemme alas ja kiipeämme sitten takaisin, muutaman kerran. Kolmelta iltapäivällä olemme jo kotona juomassa kahvia”, Hecht kertoo virnistäen.
Syvään lumeen tallottu polku vie suurelle ristille, jonka luo alkaa ilmestyä yhä enemmän suksilla ylös tulleita ihmisiä. Lajia kutsutaan nimellä ski touring, jonka voisi kääntää vaikka takamaastojen vaellushiihdoksi. Täällä se on koko perheen harrastus. Muutama tulija on ottanut mukaan koirankin.
Retkipäivän tauolle voi istua vanhan Hochalm-vuoristoravintolan terassille, mutustelemaan vaikka lämmintä voileipää. Salzburgissa kuuluu syödä tuhdisti talvella, paikalliset sanovat, sillä ulkoilmaihminen tarvitsee energiaa. Hyvä niin, sillä alhaalla odottavat ne mukavat ravintolat ja kahvilat.
