Ihmiset lilluvat lämpimissä kylvyissä ja katselevat ikkunoiden läpi tykkylumista maisemaa. Monella on kädessään lasi kuplivaa. Tämä on todellista hemmottelua!

Pohjois-Karjalan ylellisimmän majapaikan titteli menee Break Sokos Hotel Kolille. Yksi sen valteista on hotellin yhteydessä toimiva kylpylä, joka on suunniteltu aikuisten rentoutumispaikaksi. Kello 16 jälkeen ikäraja on 18 vuotta, ja kassalta kaupataan tänään edullista diiliä, jolla saa pienellä lisämaksulla kylpy­reissulle mukaan pullon proseccoa. Moni näyttää tarttuneen tarjoukseen.

Hotellin toinen houkutin on sijainti Kolin kansallispuiston kupeessa. Pääovelta kävelee alle vartissa katsomaan kuuluisaa kansallismaisemaa Ukko-Kolin laelta. Sen jälkeen voi tallustella kierroksen Akka-Kolin ja Paha-Kolin kautta, palaten hotellille rentoutumaan. Tämän helpommaksi luontoretkeily ei tule.

Vaikka ollaan 60 kilometriä Joensuun pohjois­puolella, maisemat vetävät vertoja Lapin tuntureille. Kolin huiput ovat Suomen eteläisimmät tykkylunta keräävät lakialueet, ja keskellä talvea ne muuttuvat satumetsäksi.

Viime vuosina hotelli on ollut todella suosittu, ja lomasesongin aikana joudutaan joskus myymään ei-oota. Jos tänne ei mahdu, hyvä vaihtoehto on Break Sokos Hotel Bomba Nurmeksessa, Pielisen rannalla. Myös sieltä löytyy kylpylä, ja hotelliin on avattu hiljattain kaksi uutta ravintolaa sekä uusi järvenranta­rakennus näköalahuoneineen.

Kun paikallisilta kysyy, kuka tekee Pohjois-Karjalan parhaat karjalanpiirakat, vastaus kuuluu usein: ”äitini/anoppini/vaimoni”. Tai ”minä itse”.

Vaikka ei saisi audienssia pohjoiskarjalaiseen kotiin, reissussa voi maistella erinomaisia piirakoita. Liperissä, alle puolen tunnin ajomatkan päässä Joensuusta toimii Kotileipomo Sorsa, jonka karjalanpiirakat ovat maankuuluja. Niitä myydään ympäri Suomen, ja Sorsan tuotteita on tarjolla myös monien hotellien aamupalapöydissä.

Leipomon myymälä löytyy Liperistä (Metsätie 4). Sisällä on myyntitiski ja yksi kahvilapöytä tuoleineen. Piirakoita voi nauttia joko paikan päällä tai ostaa evääksi.

Mikä tekee juuri näistä piirakoista hyviä? Ruiskuori on ohut ja hieman rapsakka. Täytettä on sopivan runsaasti, niin että tuote on mukavan pullea, ei mikään nälkävuoden piirakka. Tämä herkku tarvitsee päälleen vain sipauksen voita. Ja makuun päästyään on vaikea palata teollisiin bulkkipiirakoihin.

Moni tietää Tuusulanjärven taiteilijakodit, mutta Pohjois-Karjalasta löytyy niiden veroinen kohde, jota harva tuntee. Noin 27 kilometrin ajomatkan päässä Lieksan keskustasta seisoo metsän keskellä taiteilija Eva Ryynäsen (1915–2001) ateljee ja kotitalo, jotka toimivat nykyään museona (osoite: Paateri 21).

Ryynänen oli taitava veistäjä, jonka sanottiin saavan ”puun kukkimaan”. Museo­keskus onkin kokonaistaideteos, jossa taiteilijan taltanjälki näkyy taideteosten lisäksi ovissa, seinissä, katoissa ja itse rakennetuissa kalusteissa. Ryynänen rakensi kotipaikastaan matkailukohdetta jo eläessään ja suunnitteli itse rakennukset, myös portin luona olevan pyöreän kahvilan.

Vaikka puunveisto kuulostaa tekniikkana rahvaanomaiselta, Ryynäsen teoksissa on hieno­varaisuutta ja kauniita yksityiskohtia. Pihapiirissä on hänen suurin työnsä, vuonna 1991 valmistunut Paaterin kirkko. Sisällä huomion kiinnittää ensin valtavasta puunjuurakosta tehty alttari, mutta pian silmä huomaa esimerkiksi penkkien runsaat kukkakoristeet.

Eva Ryynänen matkaili miehensä kanssa paljon, ja kotitalossa voi nyt ihailla heidän ympäri maailmaa tuomiaan matkamuistoja. Parhaina vuosina täällä kävi 70 000 ihmistä, mutta sittemmin Ryynäsen taide on vaipunut unholaan. Nyt onkin hyvä hetki vierailla museossa ja tutustua taidokkaan mutta unohdetun veistäjän taiteeseen.

Talvella paikka on harmillisesti auki vain hiihtolomaviikoilla, mutta kesällä ovet ovat avoinna toukokuusta syyskuuhun.

Puolen tunnin ajomatkan päässä Lieksasta sijaitseva Ruunaan retkeilyalue tunnetaan koskistaan. Alueen halki virtaa Lieksanjoki, ja kesäkaudella siellä on tarjolla järjestettyjä retkiä, joilla lasketaan koskia kumiveneellä tai puuveneellä.

Ruunaa tarjoaa nähtävää myös talvella. Alueen maisemissa voi tehdä retken esimerkiksi lumikengillä, moottorikelkalla tai hiihtäen. Hoidettuja latuja on noin 30 kilometriä. Välillä pysähdytään ihailemaan villinä virtaavaa vettä, jota pakkanenkaan ei pysäytä. Tunnetuimpia Ruunaan koskista on Neitikoski, joka pysyy koko talven sulana. Toinen vapaana vellova paikka on Haapavitjan koski, jonka voi ylittää riippusiltaa pitkin.

Retkeilyreittien varrelta löytyy laavuja ja tulentekopaikkoja. Kannattaa varautua omin eväin, sillä Ruunaan retkeilykeskuksen ravintola on auki vain kesäkaudella.

Välinevuokrausta ja ohjattuja retkiä tarjoaa retkeilykeskuksen lisäksi esimerkiksi Ruunaan matkailu.

Heinävesi liittyi vuoden 2021 alussa osaksi Pohjois-Karjalaa. Kunnan suosituin nähtävyys on Valamon ortodoksi­luostari. Moni piipahtaa täällä päiväretkellä, mutta luostarissa voi myös yöpyä.

Hotellirakennuksen huoneissa on alppimökin tunnelmaa. Ne on sisustettu vanhahtavilla mutta siisteillä puuhuonekaluilla, ja portaat vievät katon­rajan parvelle. Tarjolla on myös edullista mutta askeettista majoitusta vierasmajassa. Valamossa käy noin 120 000 ihmistä vuodessa, joista suurin osa kesällä.

”Meille munkeille talvikausi on niin sanottua normaaliaikaa”, kertoo arkkimandriitta Mikael. Hänen mukaansa paikan voi silloin kokea aidoimmillaan ja rauhallisimmillaan.

Monille Valamo onkin hengähdyspaikka. Täällä yöpyvät esimerkiksi ketju­hotelleihin kyllästyneet liikematkustajat. Luostarissa ei tarvitse miettiä, valvottaako alakerran yö­kerhosta kantautuva meteli.

Valamoon ovat tykästyneet myös taiteilijat ja kulttuuri-ihmiset, kuten Samuli Edelmann. Hän on käynyt luostarissa usein ja konsertoinut siellä. Valamossa viihtyivät aikoinaan myös ohjaaja Kalle Holmberg ja hänen vaimonsa dramaturgi Ritva Holmberg, jotka on haudattu luostarin hautausmaalle. Moni käy katsomassa kirjailija Pentti Saarikosken hautaa. Vaatimaton puuristi löytyy alueen perältä.

Luostarissa yöpyvän kannattaa osallistua joko ilta- tai aamumessuun. Parin tunnin toimitusta seurataan seisoen, miehet oikealla ja naiset vasemmalla puolella kirkkoa. Jumalan­palveluksen teksti resitoidaan eli luetaan laulaen. Toimitusta seuratessa voi ihailla kauniita ikoneja. Tunnetuimpia niistä on Konevitsan Jumalanäidin ikoni, joka on maalattu tiettävästi 1400-luvun lopulla tai 1500-luvulla. Valtava kattokruunu taas tuotiin sodan aikana turvaan Venäjältä.

Kotiinviemisiksi voi ostaa Valamon viinejä. Luostari on Suomen merkittävin marja­viinien tuottaja, ja juomia syntyy joka vuosi noin 150 000 pulloa. Marjaviinit voivat maistua joskus erikoisilta, mutta Valamon tuotteet ovat lajinsa parhaimmistoa ja ne ovat voittaneet palkintojakin. Munkit tekevät myös viskiä ja giniä, joita voi maistella kahvila-ravintola Trape­sassa.

Ihmiset kävelevät laiturilla jonossa kohti metallisia portaita, jotka vievät Pyhäselän jääkylmään veteen.

Yksi kerrallaan he laskeutuvat avantoon. Osa tekee rivakan kaarroksen vedessä, nousee vauhdilla viereisiä portaita pitkin ylös ja kipittää kohti kuumaa saunaa. Toiset taas jäävät hetkeksi rauhassa polskimaan.

Ja sitten on sellaisia tapauksia kuin Harri Jolkkonen. Hän astuu veteen, ui rauhalliseen kohtaan avantoa, sulkee silmänsä ja seisoo vedessä minuuttikaupalla pipo päässä.

”Harrastan kylmäharjoittelua”, Jolkkonen selittää avannosta noustuaan.

Joensuun jääkarhujen talviuintipaikalla voi kokea autenttisen pohjoiskarjalaisen talvisauna­kokemuksen avantouinteineen päivineen (Mäntyniementie 1). Jääkarhut on Suomen suurimpia avantouintiseuroja: sillä on yli 2 000 jäsentä. Seuraan kuulumattomat pääsevät löylyyn ja avantoon seitsemän euron kertamaksulla.

Lauteilla pääsee kaupan päälle kuulemaan paikalliset puheenaiheet. Saunoja on kaksi, joista yhteen mahtuu noin 30 henkeä ja toiseen noin 25 henkeä. Ne ovat lämpiminä aamukahdeksasta iltayhteentoista. Löylynheitto on vapaata, mutta kilpailu ja kiusanteko kiellettyä.

Vanhassa punaisessa puutalossa toimiva ravintola perustettiin 2013, mutta se näyttää siltä, kuin olisi toiminut paksujen hirsiseinien sisällä jo vuosikymmeniä. Vanhoja koriste-esineitä piisaa, ja lattian maali on kulunut puhki sieltä täältä. Nimensä ravintola sai opettaja Antti Ryynäseltä, joka rakennutti talon pojalleen Kaarlolle vuonna 1938.

Kolin Ryynästä (Ylä-Kolintie 1) pyörittävät Darja ja Jean-François Flogny. He ovat Kolille kotiutunut venäläis-ranskalainen pariskunta, jolla oli unelma pienestä pubista. Projekti paisui, ja nyt Flognyilla on myös majoitusta piha-aitassa, pari muuta ravintolaa, oma retkipalvelu­yritys sekä pienpanimo.

Panimon tuotteita voi maistella täällä. Kokeile vaikkapa pohjoiskarjalaisista omenoista tehtyä siideriä. Ruokalistan yksi hittituote on fish & chips, joka on saanut kehuja ruokalehdissäkin. Darja kertoo, että he tekevät annoksen suomalaisesta järvi­kalasta. Muita ruokasuosikkeja ovat pizzat, jotka paistetaan Nizzasta tuodussa uunissa. Nurkassa seisoo dry age -kaappi, jossa pihvilihat roikkuvat raakakypsymässä.

Talon yläkerrassa toimii Kolin kulttuuriseuran taiteilijaresidenssi, ja monet seinillä roikkuvat teokset ovat siellä työskennelleiden taiteilijoiden käsialaa. Darja kertoo, että Kolin Ryynäsessä viihtyvät sekä paikalliset että matkailijat. Yhtä vierailijaa silti vielä odotetaan.

”Me olemme monesti puhuneet, että Aki Kaurismäki viihtyisi meillä. Olemme molemmat hänen suuria fanejaan, ja salainen haaveemme on, että hän eksyisi joskus tänne.”

Kolin Ryynänen on remontin vuoksi kiinni talvikaudella 2022-23 ja palvelee tällä välin Kolin Satamaravintolassa (Rantatie 12).

Pohjois-Karjalassa liikkuessaan huomaa, kuinka idästä tullut ortodoksinen kulttuuri vaikuttaa alueella. Yksi esimerkki tästä ovat tsasounat, pienikokoista kappelia muistuttavat rukoushuoneet. Sellaisen nähdessään kannattaa pysähtyä ja käydä sisällä ihailemassa ikoneja sekä aistimassa rauhoittavaa tunnelmaa.

Pelkästään Joensuun lähialueilla tsasounia on yli kymmenen. Hammaslahdelta löytyy Pyhän Johannes Kastajan tsasouna, Koverosta Herman Alaskalaisen tsasouna ja Lontsin­niemestä yksityisomistuksessa oleva Kone­vitsan Jumalanäidin ikonin tsasouna. Pienois­kappeleita on rakennettu syrjä­seutujen asukkaille rukoushetkien pitämiseen. Tyypillisesti rakennukset ovat puisia, mutta myös kivisiä löytyy.

Jos haluaa nähdä todella mieleenpainuvan kappelin, kannattaa käydä katsomassa Liperin tsasounaa (Tsasounakuja 1). Arkkitehti Vilho Suonmaan suunnittelema rakennus valmistui 1973 ja edustaa terävine geometrisine muotoineen aikansa modernia arkkitehtuuria.

Vesi­pisarat tippuvat luolan katosta ja kaiuttimista jylisee raskaiden työkoneiden ääniä. Outo­kummussa sijaitseva kaivosmuseo (Tornikatu 1) on yllättävän vaikuttava elämys. Sen mieleen­painuvin osuus on maan alle louhittu kaivos­tunneli, joka on lähes 300 metriä pitkä ja käy syvimmillään 50 metriä maanpinnan alapuolella.

Lämpötila laskee alle 10 asteeseen, ja kosteus hohkaa seinistä. Välillä rosoisessa kalliossa näkyy turkoosin, ruosteenpunaisen ja vaaleankeltaisen sävyissä hehkuvia luonnon taideteoksia. Ne ovat muun muassa kuparin hapettumisen myötä syntyvää malakiittia sekä kromidiopsidia. Jos katsoo tarkkaan, katossa voi nähdä myös tippukivien alkuja.

Outokummun kaivoksen taru alkoi 1910, kun sieltä löytyi merkittävä kupari­esiintymä, ”Outokummun aarre”. Tunnelien varrella olevista infotauluista voi lukea, millaista työ maan alla oli 1900-luvun alussa. Tapaturmia sattui, ja rankka työ aiheutti niin kuulonmenetyksiä kuin ”tärinä­sairautta”, joka oli porareiden vaiva.

Kypärät tulivat koekäyttöön 1938 ja pakollisiksi vasta 1945. Nykyään jokainen kävijä joutuu laittamaan sellaisen päähänsä heti sisään astuessa, vaikka kaivostoiminta lakkasi täällä jo vuosia sitten.

Tämähän näyttää aivan tavalliselta kebabravintolalta! Myyntitiskin yläpuolella on lista, jossa luetellaan pizzoja, kebabeja ja hampurilaisia. Tarjolla on jopa makkaraperunoita.

Katse kannattaa kuitenkin kääntää listaan, jossa ovat paikan intialaiset ruuat. Enon kirkonkylässä toimiva Dona (Kauppatie 8) on kuuluisa niistä. Seinälle on liimattu lehtileikkeitä, ja joukossa on muun muassa Riku Rantalan Helsingin Sanomiin kirjoittama kolumni, jossa hän muistelee ruokailuaan täällä ja kehuu pelkästään naanleivän olleen yhtä hyvää kuin hänen lapsuutensa Peshawarissa.

Ruokalistalta löytyy tutun tikka masalan lisäksi esimerkiksi balti, korai, jalfrezi ja monta muuta annosta, joiden nimet eivät heti herätä mitään mielikuvia.

Hinnat eivät ole edullisimmasta päästä pohjoiskarjalaiseksi pizza- ja kebabravintolaksi. Kasvisversiot maksavat noin 14 euroa ja kanan kera 16 euroa. Mutta maut ovatkin paljon keskitasoa parempia. Ruoka on herkullista, vivahteikasta ja sopivan tulista. Jälki­lämpö saa posket hehkumaan. Autenttisista mauista on kiittäminen paikan bangladeshilaistaustaista ravintoloitsijaa Nazrul Islamia.

Juuri uunista tullut naanleipä on kieltämättä erinomaista: ihanan pehmeää mutta myös hieman rapeaa. Halutessaan leivän saa myös juusto- tai sipuli­täytteellä.